K-Market, muovipussi ja suomalainen häpeäkuolema

Tapani, 39, meni K-Marketiin ostamaan vain yhden asian: jugurttia.
Mutta kuten aina, hän päätyi ostamaan:
– 3 jugurttia
– 2 tarjousleipää
– 1 metrilakupussi (vaikka oli aikuinen)
– ja vahingossa yhden valkosipulin.

Hän ei ottanut ostoskärryä. Hän ei ottanut koriakaan.
Hän ajatteli:

“Mä kannan nämä. Mä olen suomalainen mies. Mä selviän.”

Hän ei selvinnyt.

Puolivälissä kauppaa metrilaku putosi lattialle.
Hän nosti sen.
Valkosipuli pyöri karkkihyllyn alle.
Leipäpussi halkesi. Jugurtti lipsui kädestä kuin saippua.

Tapani seisoi kassalla, kädet täynnä tavaraa kuin huonosti rakennettu torni, ja ajatteli:

“En mä nyt enää voi ottaa pussia… liian myöhäistä.”

Kassaneiti kysyi iloisesti:

“Tarvitsetko muovipussia?”
Tapani katsoi taakseen. Jono. Ihmisiä. Silmäparit.
Hän tunsi paineen. Hän tunsi Suomen kansan historian harteillaan.

Hän sanoi:

“En tarvitse.”

Vale.
Täydellinen suomalainen häpeävale.

Hän maksoi, yritti kerätä kaikki tavarat käsivarsilleen.
Mutta kun hän kääntyi…

Jugurtti tippui. Metrilaku karkasi. Valkosipuli vieri ulos ovesta.

Hän kuiskasi:

“Tämä on kuolema. Tässä se tapahtuu.”

Yksi vanha mies jonosta huusi:

“Olisit ottanut pussin, Tapani.”

Tapani jäi seisomaan siihen.
Katsoi kassaa.
Katsoi pussia.
5 senttiä.

Mutta liian myöhäistä.

Hän keräsi tavarat hitaasti.
Hitaammin kuin lumipallo sulaa helmikuussa.
Ja lähti kotiin ilman pussia.
Mutta mukanaan:
elinikäinen häpeä.

Seuraavana päivänä Tapani meni uudestaan K-Marketiin.

Ensimmäiseksi hän teki jotain uskomatonta.

Hän otti pussin.

Ja kaikki tiesivät:

“Tuo mies… tuo mies on kokenut jotakin suurta.”